Glaston
Glaston – Yhtenäinen toimintakulttuuri
Glaston Oyj Abp on globaali edelläkävijä lasinjalostuksen teknologioissa ja palveluissa. Vuonna 2019 Glaston osti saksalais-sveitsiläisen Bystronic glass:in, ja kaupan myötä Glastonin henkilöstömäärä yli kaksinkertaistui.
One Glaston -toimintakulttuurin kehittämisohjelman keskiössä olivat esihenkilöiden virtuaaliset dialogipajat, joissa he pääsivät uusien kollegojen kanssa keskustelemaan ja ratkomaan tehtäviä Glastonin uudesta brändistä, arvoista sekä yhtenäisistä tavoista toimia. Esihenkilöt saivat myös ohjeistuksen sekä konkreettiset työkalut (virtuaaliset ja fyysiset) omien tiimien osallistamiseen vastaavista teemoista. Glastonin ja entisen Bystronicin johtoryhmän jäsenet toimivat kanssamme yhteissuunnittelukumppaneina koko ohjelman ajan.
Hyvä valmistautuminen, selkeä informaatio ja hyvät dialogiharjoitukset. Pienryhmädialogi toi meidät lähemmäksi toisiamme kollegoiden kanssa, joita emme olisi koskaan tavanneet normaalissa päivittäisessä työssä. Tämä on täydellinen esimerkki ”One Glaston”-ihanteista. Jos olemme kaikki yhtä Glastonia, meidän on työskenneltävä yhdessä ja tehtävä yhteistyötä.
Aikaansaannoksia:
- Ohjelman yhteismuotoilussa Glastonin johtoryhmän kanssa rakennettiin samalla luottamusta ja yhteistä näkemystä ryhmän jäsenten välille siitä mikä on One Glaston.
- Virtuaalinen dialogityö mahdollisti eri puolilla maailmaa toimivien esihenkilöiden tutustumisen ja dialogitehtävien yhdessä ratkaiseminen rakensi luottamusta eri toimintakulttuureista tulevien ihmisten välillä. Tämä edisti yhteisen kulttuurin ja toimintatapojen syntymistä.
- Dialogimenetelmän ja -prosessin ansiosta koko organisaatio: johtoryhmä, esihenkilöt ja muu henkilöstö saatiin mukaan yhteisen toimintakulttuurin luomiseen ja sisäistämiseen tehokkaasti ja vaikuttavasti.