Valmet

Valmetin tie eteenpäin-johtamisen kehittäminen

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle.

Valmetin irtaannuttua Metsosta vuonna 2013, yksi strategisista tavoitteista oli vahvistaa yhtenäistä johtamiskulttuuria kaikissa 30 maassa, joissa sillä oli toimintaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yhteisuunnittelimme Valmetin edustajien kanssa ’Valmetin tie eteenpäin’ dialogialustan. Lisäksi valmensimme HR henkilöstön eri maissa fasilitoimaan dialogipajoja, joihin osallistuivat kaikki Valmetin johtajat ja esihenkilöt.

Valmetin tie eteenpäin -dialogityökalu kehitettiin Valmetin irtaannuttua Metsosta. Dialogityökalun avulla HR järjesti dialogipajoja kaikille esihenkilöille eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä dialogityökalua käytetään osana uusien esihenkilöiden perehdytystä.

Tilannekortit olivat erittäin hyviä ja keskustelu niistä antoi vastauksia joihinkin vaikeimpiin johtamistilanteisiin
Esihenkilö Valmetilla, Valmetin tie eteenpäin- johtamisen kehittäminen

Aikaansaannoksia:

  • Esihenkilöt oivalsivat että ihmisten johtaminen on hyvä tapa saavuttaa taloudellisia tuloksia.
  • Esihenkilöt saivat ymmärryksen siitä mitä heiltä odotetaan liiketoiminnan vuosikellon eri vaiheissa.
  • 2015 tuotettu dialogityökalu palvelee edelleen uusien esihenkilöiden perehdytyksessä sekä yritysostojen integraatioiden tukena.